Comeback: Simo goes TripAdvisor part 1

Hupsista keikkaa, niinhän siinä taisi käydä kuin ekan blogauksen kohdalla uumoilin: kahden viikon väli venähti yli 1½ kuukauteen kahden kirjoituksen jälkeen. Sain äsken käsiini tenttiviikon ohjelman, ja oikeastaan vasta se sai tajuamaan, että opintovelvotteita on täällä jäljellä tasan kolme viikkoa. Kolme viikkoa erilaisten projektien dediksiä ja päälle sitten tentit heti alkuviikosta (vaivaiset 3 samana tiistaina), joten se on yksi hujaus kun vaihto-opinnot ovat ohi. Yksi hujaus oli mennyt 1½ kuukauttakin, yritän tässä päivitellä oleellisimmat kuulumiset.

Niin tosiaan, anteeksi jos joku on jaksanut käydä epätoivoisesti blogissa tsekkaamassa josko uutta materiaalia olisi tullut. Hengissä olen ja suurimman osan ajasta erinomaisesti viihtynyt. Elo kampuksella on jatkunut aikalailla samaa rataa kuin toisessa kirjoituksessa kuvailin. Ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat kesäharjoittelupaikkansa pari viikkoa takaperin, joten naapurini ei ole enää työnarkomaniasta kärsivä hermokimppu (mutta ei se vieläkään kampukselta mihinkään lähde, viikonloppuluennot jatkuu jne.). Hyviä uutisia myös viimeksi mainitulla tuottavuusrintamalla: keskellä periodia minulla oli kaksi välitenttiä, joista toisesta nappasin kurssin parhaat pisteet. Tarkoitukseni ei siis tietenkään ole paukutella henkseleitä, vaan luoda uskoa koko kansakuntaan peloteltuani ensin intialaisilla työmuurahaisilla.

Askeettinen huoneeni kelpaa edelleen, mitä nyt viilentyneet yölämpötilat saavat kaipaamaan kolminkertaisia ikkunoita (tai no, ikkunalaseja ylipäänsä) tai vähintään kunnon peittoa pelkän lakanan sijaan. Päivälämpötilat ovat nyt oikein miellyttäviä, vähän kuin kesäisin koto-Suomessa, ilman sadetta. Jostain kumman syystä ilmastoiduissa sisätiloissa pumput pohottavat entistä kylmempinä, ja tätä kirjoittaessa kärsin absurdista sisätiloissa saadusta syysvilustumisesta. Intensiivit reippailuun ovat kunnossa, sillä kylmän suihkun alle ei enää uskaltaudu ellei ruuminlämpöä ole ensin kohottanut parilla asteella.

Tästäkö seuraava lähiruokatrendi Suomeen? Feat. kuvaava käsi

Ekassa kirjoituksessa vähintään puolittain kehuin ruokaa. En enää. Maanantai-lounas on aina sama, kuten myös torstai-illallinen jne. Toistuvuuden lisäksi laatu on paljastunut melkoisen kehnoksi jahka ensiviehätys on laantunut ja kokemus paremmista syöttölöistä lisääntynyt. Kyllästyminen kävi ilmeiseksi noin kuukauden jälkeen, ja intialaiset opiskelijat valittavat samaa. Huvittavaa kyllä ehdottomaksi suosikkiruokailukseni on noussut aamiainen: lutshit, idlit, dosat, uttapamit, omeletit vihreällä chilillä, kaikki mitä aluksi kummaksuin maistuu myöhemmän päivän pääruokia paremmin. Kookos-chutneyn puute saattaa aiheuttaa kotiinpaluun jälkeen jopa hienoisia vieroitusoireita.

Kun vielä olin järkevässä julkaisuaikataulussa minun piti kirjoittaa "turistipostaus". Turismia on tullut harjoitettua kahden ison reissun muodossa ja muuten sitten pienemmissä määrin, kaupungissa en ole ensimmäisen kuukauden jälkeen pahemmin pyörinyt. Kaiken käsitteleminen yhdessä kirjoituksessa ei ole tarkoituksenmukaista, joten tyydyn esittelemään "kotikaupunkiani" Kolkataa ja palaan muihin kohteisiin sitten myöhemmin, kirjoitusaktiivisuuden kehitystä tarkastellen ehkä jo vuoden 2014 toisella neljänneksellä.

Minulla on itse asiassa tallessa 30.9. luotu kirjoitus, jota aioin alun perin toiseen blogaukseeni. Kolkata näytti silloin minusta seuraavanlaiselta:

Vaikutelmani Kolkatasta ei ole juurikaan muuttunut muutamassa viikossa. Se on kummallinen, ihmisiä, kulkuneuvoja ja eläimiä vilisevä ruuhka. Sieltä saattaa löytää jonkin kiinnostavan tai jopa ilahduttavan yksityiskohdan, mutta enimmäkseen se on vain epämiellyttävä kaupunki. Kaupungilla kävellessä hallittua kaaosta jaksaa aina ihmetellä noin 15 minuuttia, minkä jälkeen jatkuva melu ja ruuhka alkaa käydä hermoille. Roskiksia pidetään nähtävästi yliarvostettuna keksintönä, sillä jätteet kipataan mieluummin kasoiksi kadulle. Kulkeminen on hidasta ja lyhyilläkin matkoilla perille löytäminen on hankalaa, sillä todellisuus on täynnä kartassa näkymättömiä kujia ja esteitä. Tällainen tarpominen uuvuttaa nopeasti, mutta mihinkään ei tee mieli pysähtyä. Vastakohtaisuus ei lakkaa ihmetyttämästä: vierekkäisinä liiketiloina saattaa olla esimerkiksi lasiseinän takaa puhtaan valkoisena hohkava Samsungin myymälä ja likaista autotallia muistuttava, kadulle levittyvä letkukauppa. Ensimmäisen ovella on luonnollisesti portsari valikoimassa asiakkaat.

Kolkatalaista lähiöelämää; Tollygunge metro station.

Vaikka teksti näyttääkin jälkikäteen melkoisena angstipäivänä kirjoitetulta, ei mielipiteeni kaupungista ole hirveästi muuttunut. Metropolin virallinen slogan on "City of Joy", mutta itse olen antanut vanhalle pääkaupungille (huom. täällä, en kotimaassa) lempinimen "City of Piss and Shit". Pistävästi löyhkäävät jätekasat, korvia särkevä melu ja koko maan pahin ilmansaasteongelma ovat mairitteleva top3 joka tulee ensimmäisenä mieleen Kalkuttaa ajatellessa. Lystikkäästi voisi sanoa, että parasta kaupungissa on sen kurjuus - minne ikinä Intiassa matkustaakin sitä tuntee saapuneensa satumaisen hienoon mestaan, kiitos Kolkatan tarjoaman mairittelevan vertailukohdan.

Omatunto alkaa kolkuttaa, oi miksi dumaan Kalkuttaa. Ei se nyt oikeasti mikään maanpäällinen manala ole, ja eiköhän esimerkiksi itärajan toisella puolen Dhakassa ole asiat huomattavasti kauheammin (tai varmasti on, en vain ole mennyt valkoisen miehen ylimielisyydellä arvostelemaan). En todellakaan suosittelisi kaupunkia Intiaan saapuvalle turistille sillä niin paljon kiinnostavampiakin paikkoja on tarjolla, mutta toisaalta olen tyytyväinen että vaihtokohteeni on juuri täällä eikä esimerkiksi Bangaloressa. Näenpähän sellaisen osan "ihmeellisestä Intiasta" jota harva tulee katsomaan, ja samalla tutuksi tulevat asiat kuten hallitsemattomasti kasvanut suurkaupunki ja huono (sekä rahaton) yhdyskuntasuunnittelu.

Seuraavaksi lista tärkeinä pitämistäni paikoista kaupungissa, jos vaikka joku lukija joskus saa päähänsä tänne tulla.

New Market

Welcome to New Market! Tältä markkinapaikalta löydät luultavasti kaiken mitä keksit kaivata, kunhan ensin vaivaudut tukahduttavuun väkijoukkoon. Hinnatkin ovat kohdillaan jos kärsivällisyys riittää tinkaamiseen. Varsinainen pääkauppapaikka on itse asiassa rakennus jonka oviaukolta tämä kuva on otettu, mutta bazaarissa ei ole valokuvaus sallittu. Sanovat, että voittaa kokemuksena jopa Peräseinäjoen markkinat, mutta yhtä hienoja huumoripaitoja en ole löytänyt. Tajuttoman rumaa Angry Birds -piraattitauhkaa sitten senkin edestä.

Victoria Memorial

Kolkata oli brittien siirtomaavallan aikainen pääkaupunki, ja pitihän kaupunkiin rakentaa kuningattaren kunniaksi "oma Taj Mahal". Valitettavasti rakennus ei huou esikuvan (ja muiden suurmogulien aikaisten palatsien) taianomaisuutta. Hieno ja massiivinen, vaan ei mystinen. Sisällä oleva siirtomaa-aikaa käsittelevä museo on "Kolkatan tärkeimmän turistinähtävyyden" parasta antia, taidekokoelma ei meikämoukkaa liikuttanut. Ympäröivä valtava puisto on nähtävyys sinänsä ja etenkin nuorten pariskuntien suosima pakopaikka kaupungin tungoksesta.

Marble Palace

Jokaisessa matkaoppaassa mainittu marmoripalatsi, tarkemmin sanottuna 1800-lukulainen kartano, on Kolkatan kummallisin nähtävyys. Ensinnäkin se on yksityinen kiinteistö - valokuvaus kielletty - jonka jossain nurkassa joku tärkeä hemmo asustelee (en nyt googlella nimeä ja statusta löytänyt). Tämän vuoksi sinne pitäisi hommata kulkulupa vuorokautta etukäteen turistitoimistosta, mutta koska kaupungin toisella laidalla asuva opiskelija tuskin jaksaa tehdä yli kahden tunnin reissua kaupunkiin edeltävänä päivänä lupalappua varten käy pääsylipusta myös perinteisempi metodi: 50 rupiaa vartijan kouraan vilahtaa ja turisti sisälle livahtaa. Sisällä rakennuksessa on mittava kokoelma kaikenlaista taidetta veistoksista Rubensin maalauksiin, mutta esillepano ja valaistus on luokkaa lapsuudenkotini vintti (suomeksi ei mairitteleva). Ulkopuolella on ehkä päärakennustakin hämmentävämpi pieni eläinpuisto, jossa surkeissa häkeissä tepastelee pari riikinkukkoa ja yhdessä häkissä jopa apina. En ymmärrä miksi tämä nähtävyys on olemassa.

Kumortuli

Keskustan laidalla on kortteli, jossa työskentelee savenvalajien klusteri. Yksi alkuilta vierähti mukavasti kujia kierrellessä ja luomistyötä ihmetellessä. Kävin alueella vieläpä sopivasti Durga Puja -festivaalin alla, joten joka puolella oli isoja projekteja käynnissä. Ympäri Intiaa myynnissä olevista pienistä ja suurista savi-idoleista merkittävä osa tehdään täällä.

South Park Street Cemetary

Kolkatan yllättävin nähtävyys on ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva siirtomaavallan aikainen hautausmaa. Puoliksi luonnon valtaamalla hautuumaalla tuntee olevansa elokuvan kulisseissa, ja kierroksen päätteeksi plakaatista selvisi, että kaupungille tyypilliseen tapaan pariksikiistasadaksi vuodeksi hoitamatta jätetty kalmisto itse asiassa kunnostettiin yleisökuntoon juurikin elokuvakuvauksia varten. Sitä ennen paikka kuulemma oli heinän peitossa ja kuhisi käärmeitä. Että sellainen suurkaupunkikeskusta.

Kalighat temple

Tärkeä temppeli lähellä keskustaa ei ole kuvan arvoinen. "Yksi tärkeimpiä nähtävyyksiä" on ehkä tylsin ja rumin temppeli jonka olen nähnyt, ja kaiken kukkuraksi taisi olla ensimmäinen hindutemppeli jossa kävin, joten reaktiosta ei voi syyttää edes kyllästymistä. Jos olisin mennyt aamuseitsemältä olisin nähnyt päivittäisen vuohen uhrauksen, kai sitä voisi sitten nähtävyytenä pitää. Erityismaininta rasittavien "pappien" (pyytämättä paikkoja esittelevien ja sitten rahaa pyytävien puoskareiden) paljoudesta.

Mother Teresa House

Toinen paikka josta ei ole kuvaa muistona. Kuten nimestä voi päätellä Äiti Teresa asui ja työskenteli täällä. Edelleen nunnien vapaaehtoistyön keskus. Kehuisin mukavaksi ja ystävälliseksi paikaksi, mutta tietoisuus kiistanalaisista menetelmistä (ei kipulääkkeitä kärsiville sillä se kuuluu elämään) himmentää sädekehää.

Dakshineshwar Temple & Belur Math

Dakshineshwar on Kolkatan suurin temppeli ja hauska nähtävyys sunnuntaivilinässä. Koska valkonaamoja ei Kolkatassa pahemmin näy, pääsy muutamaan perhealbumiin on sekin taattu (maan tapaan kuuluu ottaa kuvia muukalaisista / muukalaisten kanssa, suosittelen kohotusmatkaa kaikille huonosta itsetunnosta kärsiville). Legendaarinen mystikko Ramakrishna tapasi aikanaan hengailla temppelissä, ja oppipoikansa Swami Vivekananda (etenkin jälkimmäisen kuvia ja patsaita näkee joka puolella Länsi-Bengalia) rakensi joen toiselle puolelle Belur Mathin, luostarin ja Ramakrishna-liikkeen keskuksen. Välimatka taittuu mukavasti veneellä. Itse menin Belur Mathiin "sopivasti" kun pistivät ovet päivätauon ajaksi säppiin, mutta onni onnettomuudessa, pääsin syömään lounasta. Se oli dhalia (normaalisti riisin kanssa joka aterialla tarjottavaa linssikastiketta) ja pari palaa perunaa toisessa liemessä. Kinkkistä hommasta teki ettei riisiä tai leipää tarjoiltu ja ruokailu tapahtui käsin. Puolet väestä katsoi kauhulla ja toinen puoli huvittuneena, kun yritin kauhoa kuumaa lientä kitaani vaatteitani pahemmin sotkematta. Jälkimmäisen tavoitteen saavutin vähän niin ja näin, nälkä kyllä katosi tehokkaasti kamppaillessa vaikkei paljoa syönytkään. 

Calcutta Jain Temple

Suosikkipaikkani kaupungissa ei jostain kumman syystä komistele "Mitä tehdä ja nähdä Kolkatassa" -listojen kärjessä. Rauhaa rakastavat jainilaiset ovat rakentaneet temppelinsä ympärille jonkin mystisen energiakentän, sillä kaupungin melu yksinkertaisesti katoaa sisäpihalle astuessa. Kauneimpia missään näkemiäni paikkoja, levollisuus valtaa mielialan. Temppelien sisällä ei saa kuvata joten häikäisevimmät väriloistot jäivät ikuistamatta.

Juttusarjaan luvassa jatkoa otsikoilla "Puri", "Darjeeling", "Sikkim" ja "Rajasthan". Julkaisuajankohdat TBA.

Loppukevennykseksi söpö otus joka ryömi esiin peittoni alta muutama viikko sitten. National Geographicille kelpaavat hämähäkit ovat onneksi edelleen jääneet näkemättä, mutta täytyy myöntää etten minä tätä sarvijaakkoakaan lemmikiksi huolinut. Tuntosarvien pituus kymmenen sentin luokkaa.